Tieteeseen perustuva menetelmä, joka muuttaa muistoja – näin EMDR Silmäliiketerapia toimii
EMDR-terapia eli tuttavallisemmin silmänliiketerapia on yksi tehokkaimmista menetelmistä traumaattisten tapahtumien ja vaikeiden kokemusten käsittelyyn.
Sitä käytetään erityisesti onnettomuuksien, väkivaltatraumojen, työuupumuksen, synnytystrauman, traumaattisen surun, pelkojen, somaattisten sairauksien sekä kiintymyssuhdevaurioiden hoitoon.
Se voi auttaa erityisesti suuresti silloin, jos traumaattisen tapahtuman seurauksena mieleen tunkeutuu takaumia, kuten välähdyksen omaisia mielikuvia, muistoon liittyviä aistimuksista, pelkoa, paniikkia tai jumittumisen kokemusta.
Katso alta YOUTUBE-videoni, jossa kerron EMDR:n toimintamekanismeista tai jatka lukemista.
EMDR perustuu ajatukseen, että mielellä on valtava kapasiteetti toipua erilaisista tapahtumista, mutta joskus sietokyvyn ylittävät tapahtumat jumiuttavat tämän prosessin.
Normaalin arjen kokemukset adaptoitivat eli mukautuvat aivoissamme aiempaan muistiainekseen. Traumaattiset muistot sen sijaan tallentuvat pirstaleisina ja prosessoitumattomina kokemuksina, jotka saattavat aktivoitua uudelleen hyvin epätarkoituksenmukaisesti erilaisissa arjen tilanteissa.
EMDR auttaa käynnistämään uudelleen aivojen tiedonkäsittelyn, jotta traumaattisetkin tapahtumat voivat siirtyä pitkäkestoiseen muistiin vähemmän häiritsevässä muodossa. Tämä tarjoaa mahdollisuuden muuttaa sekä alkuperäisen traumaattisen tapahtuman tallentumista, mutta myös kaikkia siihen assosioituneita myöhempiä tapahtumia.
Silmänliiketerapiassa käytetään silmänliikkeitä tai muita vuorotahtisia ärsykkeitä “avaamaan” muistiverkostoja.
Kun muistoja käydään läpi vuoroin muistoista ja niihin liittyvistä mielikuvista keskustellen, kehon tuntemuksia ja tunteita huomioiden ja vuoroin aivojen prosessointia auttaen, muistot jäävät aivoihin talteen uudessa muodossa ja saavat usein uuden, neutraalimman tai joskus jopa myönteisen merkityksen.